Kangasalle perustettiin Liike Nyt – paikallisyhdistys

Kangasala sai oman Liike Nyt -paikallisyhdistyksensä!

Liike Nyt kasvaa johdonmukaisesti ympäri Suomea. Paikallisyhdistyksiä on tällä hetkellä yhteensä 42. Kangasalan paikallisyhdistys tulee vahvistamaan Liikkeen toimintaa Pirkanmaalla. Valmistaudumme tuleviin eduskuntavaaleihin ja Pirkanmaalla meillä on iso potentiaali saada edustajia eduskuntaan, kommentoi Liike Nytin perustajajäsen ja kansanedustaja Harry Harkimo.

Pitkällisen odotuksen jälkeen Kangasala on vihdoin saanut oman Liike Nyt -paikallisyhdistyksensä. Vastavalittu puheenjohtaja Samuli Korhonen on yrittäjä ja liiketoiminnan konsultti.
Liike Nyt Kangasala ry:n hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Jessika Villgren, ja hallituksen jäseniksi Minna Pajula, Heli Hiltunen ja Tomi Seppälä.

Puolueena Korhonen näkee Liike Nytin juuri sellaisena toimijana, joka tuo paikallispolitiikkaan lisää rakentavaa neuvottelutapaa ja asiakeskeisyyttä.

  • Viime aluevaaleissa huomasimme, että moni Pirkanmaan ehdokkaistamme oli Kangasalta. Juttelimme keskenämme, että eiköhän aleta touhuamaan Kangasalle omaa paikallisyhdistystä, jotta muutkin Liike Nytistä kiinnostuneet voivat lähteä mukaan. Liike Nyt on varmasti kiinnostava vaihtoehto perinteisten puolueiden rinnalle. Paikallisyhdistyksenä haluamme olla positiivisuuteen nojaava ja yhteistyökykyinen vaihtoehto. Me voimme itse luoda tapamme tehdä politiikkaa, ilman perinteisten puolueiden ideologista taakkaa, Korhonen kommentoi.
  • Liike Nyt Kangasala -paikallisyhdistyksen päätavoite on saada innostunut ja laaja ehokaslista seuraaviin kunnallisvaaleihin. Mutta sitä ennen autamme parhaamme mukaan puolueen tavoitteita ensi vuoden eduskuntavaaleissa, Korhonen lisää.

Liike Nytin valtakunnallinen eduskuntavaalien ehdokkaiden hankinta on käynnissä.

  • Tarvitsemme hyviä ehdokkaita ja jos ehdokkuus Pirkanmaalla kiinnostaa ota yhteyttä, kommentoi pirkanmaalainen Liikkeen varapuheenjohtaja Karoliina Kähönen.

Liike Nyt Kangasalan -paikallisyhdistykselle on avattu uudet verkkosivut osoitteessa www.liikenytkangasala.fi, josta saa lisätietoa ja voi vaikka liittyä puolueen ja paikallisyhdistyksen jäseneksi. Liike Nyt Kangasala paikallisyhdistyksen hallituksen jäseniä on mahdollisuus tavata Kevätpäivä kangasalla FEST -tapahtumassa 21.5. Toivotamme kaikki kiinnostuneet tulemaan toimintaan mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *